Taidekasvatus

Stoan talven ja kevään kurssit tarjoavat tekemistä kaikenikäisille

Luvassa on sirkuskursseja perheen pienimmistä senioreihin ja koululaisille järjestetään taidetyöpajoja. Kursseille ilmoittaudutaan etukäteen. 

Stoassa on monipuolinen taidekasvatusohjelmisto eri-ikäisille lapsille ja nuorille. Päiväkoti- ja kouluyhteistyö muodostavat merkittävän osan Stoan taidekasvatusohjelmasta. Lisäksi järjestämme lapsille ja nuorille taidepainotteisia kursseja koulujen lomakausina. Myös kotona lapsiaan hoitavat vanhemmat löytävät Stoan ohjelmasta 0–6-vuotiaille mukavaa tekemistä.

Aikuiset voivat osallistua kaikille avoimiin työpajoihin ja taideprojekteihin, kuten Stoan gallerian näyttelyiden työpajoihin, yhteisöllisten taideteoksien tekoon tai kaupunkiviljelyyn. Kerromme tulevista työpajoista ja taideprojekteista muun muassa Facebookissa.


Stoan kouluille suunnatusta ohjelmasta tiedotamme suoraan kulttuurikoordinaattoreille (alakoulut) ja kulttuuriyhteysopettajille (yläkoulut, lukiot ja ammattioppilaitokset). He antavat Stoan taidekasvatuksesta lisätietoa omissa kouluissaan. Idän ja kaakon alueen päiväkoteihin pidämme yhteyttä sähköpostitse. Jos päiväkotiisi ei tule meiltä viestejä, ilmoitathan meille yhteystietosi.


Yhteystiedot

Taidekasvatuksesta sekä päiväkoti- ja kouluyhteistyöstä vastaa kulttuurituottaja Sinivuokko Koivula sinivuokko.koivula@hel.fi tai 09 310 88 404.

Toiveet sisältöjen suhteen ja yhteistyöehdotukset ovat tervetulleita

Voit tutustua tarjontaan alla olevien linkkien kautta.

Talvilomakurssi: Sirkus

ma 21.2. klo 14 (esitys), ti 22.2.–to 24.2. (kurssi)


Kurssiosallistujat pääsevät katsomaan Duo Color Expressin Vortex -sirkusesitystä ja sen jälkeen harjoittelemaan temppuja itse kolmipäiväisellä kurssilla. Tule oppimaan jongleerauksen ja akrobatian salat!


Ensimmäisenä päivänä kurssilaiset pääsevät katsomaan Duo Color Expressin Vortex-sirkusesitystä. Sen jälkeen kolmen päivän ajan Duo Color Expressin esiintyjät opettavat kurssilaisia tekemään temppuja itse!


Sirkusammattilaiset Teemu Skön ja Lassi Tauriainen opettavat kurssilla muun muassa jongleerausta, akrobatiaa ja tasapainoilua. Kokeilemaan päästään myös vipulautaa ja temppuilua ämpäreillä.


Ryhmä 1: klo 10–12 (7–9 v.)

Ryhmä 2: klo 13–15 (10–12 v.)


Kesto: 30 min (esitys), 3 x 2 t (kurssi)

Ikäsuositus: 7–12-vuotiaille

Paikka: Musiikkisali 

Vapaa pääsy. Pakolliset ennakkoilmoittautumiset ja lisätiedot: sinivuokko.koivula@hel.fi 


Lue lisää kevään 2022 sirkusaiheisesta toiminnastamme tämän sivun alaosasta! Kaikkien kevään sirkuskurssien ilmoittautuminen alkaa 17.1.2022.

PÄIVÄKODIT

Järjestämme päiväkotiryhmille Skidikinoa, Satutuokioita, galleriatyöpajoja sekä monenlaisia esityksiä. Tutustu toistuviin konsepteihimme täällä.




www.stoa.fi/fi/paivakodeille

Avoin Toiminta
0–6-vuotiaille

Perheen pienimmille Stoasta löytyy kirjaston Satutuokioita. Lisäksi on muuta lastenohjelmaa, katso ne kaikki tapahtumakalenterista. 


www.stoa.fi/fi/0-6-vuotiaat

ALAKOULUT

Alakoululaisille tarjoamme 5x2-taideopetusta sekä Alakoulukinon elokuvanäytöksiä, galleriatyöpajoja ja esityksiä. 5x2-kurssilla oppilaat tutustuvat pienryhmissä yhteen taiteenlajiin taideopettajan johdolla. 


www.stoa.fi/fi/alakouluille

Yläkoulut ja 2. aste

Kulttuurikurssit koostuvat työpajoista, asiantuntijatapaamisista ja kulttuuritapahtumista. Kursseilla käsitellään teemaa ilmiöpohjaisen oppimisen keinoin. Yläkoulukinon ohjelma on ajassa kiinni.


www.stoa.fi/fi/ylakouluille-ja-2-asteelle

Vapaa-Ajan Kurssit

Stoa järjestää vapaa-ajan kursseja lapsille ja nuorille lomien aikana. Kurssien ajankohtaiset tiedot löydät täältä.

http://www.stoa.fi/fi/vapaa-ajan-kurssit


Stoan sirkuskursseja kaikenikäisille keväällä 2022


Sirkuksen lumoa!

Stoan sirkuskurssit vauvoille ja taaperoille

JAKSO 1 ke 2.2., 9.2., 16.2., 2.3. sekä 9.3.

Ryhmä 1 (ikäsuositus 0-2v) : klo 10.15-11
Ryhmä 2 (ikäsuositus 2-4v) : klo 11.30-12.15


JAKSO 2 ke 20.4., 27.4., 4.5., 11.5. sekä 18.5.

Ryhmä 1 (ikäsuositus 0-2v) : klo 9-9.45
Ryhmä 2 (ikäsuositus 2-4v) : klo 10.15-11

Sirkuskurssilla kokoonnutaan viisi kertaa työpajoihin, joissa leikitään ja kokeillaan erilaisia sirkustaitoja, kuten tasapainoilua, akrobatiaa ja jongleerausvälineitä. Lapsesi pääsee iloitsemaan kokonaisvaltaisesta aistikokemuksesta, mikä edistää luovuutta ja hahmotuskykyä sekä kehittää tuiki tärkeitä taitoja, kuten tasapainoa, voimaa ja koordinaatiota. Vanhemmat saavat samalla vetreyttää omia taitojaan, pääsevät tutustumaan muihin vanhempiin lapsineen sekä tietenkin luomaan läheistä suhdetta omaan pienokaiseensa.

Ikäsuositus: 0-2- ja 2-4 -vuotiaille yhdessä aikuisen kanssa
Kesto: 5 x 45 min
Kieli: suomi, englanti ja espanja 
Paikka: Kipinän tanssisali

Vapaa pääsy.

Pakolliset ennakkoilmoittautumiset 17.1.22 alkaen: julia.kartesalo@hel.fi



Sirkusryhmä senioreille 8.2.-5.4.

tiistaisin klo 15-16 (ei ti 22.2., yhteensä 8 kertaa)

Liikunnan ei tarvitse olla tylsää! Sirkuskurssilla tehdään mm. tasapaino- ja liikkuvuusharjoituksia sirkusvälineillä.

Laji ei vaadi pohjakuntoa, vaan pelkkä halu oppia uusia taitoja hauskalla tavalla riittää. 
Sirkusliikuntataidot pidentävät elinikää ja parantavat elämänlaatua pureutumalla etenkin ikääntyviä koskeviin tarpeisiin, kuten tasapainoon ja notkeuteen, muistiin ja virkeyteen, kiputilojen vähentämiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kevyet ja tehokkaat venytys- ja liikerataharjoitukset parantavat ja ylläpitävät vartalon koordinaatiota, tasapainoa ja kehonhallintaa.     

                                                                                
Ohjaaja: sirkusohjaaja Enrique Salas
Paikka: Stoan musiikkisali  
Kesto: 8 x 45 min   
Max. osallistujamäärä: 12 hlöä
Kieli: englanti, espanja, suomi

Vapaa pääsy.

Pakollinen ennakkoilmoittautuminen 17.1.22 alkaen: julia.kartesalo@hel.fi


Sirkusryhmä lapsille ja perheille 8.2.-5.4.

tiistaisin klo 16.30-17.30 (ei ti 22.2., yhteensä 8 kertaa)

Täällä sirkuskurssilla pääset kokemaan hauskoja ja jännittäviä hetkiä sirkustaiteiden parissa.
Teemme yhdessä erilaisia kokeiluja, kuten slackline-, köysi-, ja jongleerausharjoituksia. Opettelemme myös maa-akrobatiaa, voimistelua, sirkuskomediaa ja muita taitoja.

Lasten aikuiset ovat myös lämpimästi tervetulleita osallistumaan.
Kouluikäiset voivat tulla yksin mukaan, mutta pienimmät lapset aina aikuisen seurassa.

Ohjaaja: Enrique Salas
Paikka: Stoan musiikkisali
Kesto: 8 x 60 min
Max. osallistujamäärä: 15
Kielet: englanti, espanja, suomi
 
Vapaa pääsy.

Pakolliset ennakkoilmoittautumiset 17.1.22 alkaen: julia.kartesalo@hel.fi


Äijäsirkus 8.2.-5.4.

tiistaisin klo 18.00-19.00 (ei ti 22.2., yhteensä 8 kertaa)

Liikunnan ei tarvitse olla tylsää! Sirkuskurssilla tehdään mm. tasapaino- ja liikkuvuusharjoituksia sirkusvälineillä.

Opi sirkuskurssilla liikkeitä, joilla hämmästytät kaverisi, puolisosi, työtoverisi, lapsesi. Saatat oppia vaikkapa jongleeraamaan. Sirkusliikuntataidot keskittyvät tasapainoon ja notkeuteen, vireyteen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Venytys- ja liikerataharjoitukset parantavat ja ylläpitävät kehon koordinaatiota ja hallintaa. 

Äijäsirkusryhmä on varattu nimensä mukaisesti miesoletetuille. Kurssi ei vaadi pohjakuntoa, vaan pelkkä halu oppia uusia taitoja hauskalla tavalla riittää. Rohkaisemme kaikenikäisiä äijiä mukaan sirkusliikunnan hyväntuuliseen maailmaan! 

Ohjaaja: sirkusohjaaja Enrique Salas  
Paikka: Stoan musiikkisali
Kesto: 8 x 45 min   
Max. osallistujamäärä: 12 hlöä 
Kieli: englanti, espanja, suomi

Vapaa pääsy.

Pakollinen ennakkoilmoittautuminen 17.1.22 alkaen: julia.kartesalo@hel.fi


Päiväsirkuskurssi senioreille

ke 20.4., 27.4., 4.5., 11.5. sekä 18.5.2022

klo 11.30-12.15 (yhteensä 5 kertaa)

Päiväsirkuskurssilla voit tutustua tähän hauskaan liikuntalajiin ja samalla eri sirkusvälineisiin.

Laji ei vaadi pohjakuntoa, vaan pelkkä halu oppia uusia taitoja hauskalla tavalla riittää.      

Sirkusliikuntataidot pidentävät elinikää ja parantavat elämänlaatua pureutumalla etenkin ikääntyviä koskeviin tarpeisiin, kuten tasapainoon ja notkeuteen, muistiin ja virkeyteen, kiputilojen vähentämiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kevyet venytys- ja liikerataharjoitukset parantavat ja ylläpitävät käsien koordinaatiota, tasapainoa ja kehonhallintaa.

Ohjaaja: sirkusohjaaja Enrique Salas
Paikka: Kipinän tanssisali
Kesto: 5 x 45 min   
Max. osallistujamäärä: 8 hlöä

Vapaa pääsy.

Pakollinen ennakkoilmoittautuminen 17.1. alkaen: julia.kartesalo@hel.fi